Uudestisyntymisestä

"Teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." (Joh. 3:7)

Uudestisyntyminen on aihe, jolle koko pelastuksen pohja on laskettu, ja meidän tulisi hyvin vakaasti tutkiskella, olemmeko me todella syntyneet uudestaan, sillä paljon on niitä, jotka haluavat uskoa olevansa, mutta eivät olekaan.

Siitä voidaan olla varmoja, ettei nimikristillisyys tuo kenellekään kristityn luontoa, ja että kristittyyn maahan syntyminen tai pelkkä lukeutuminen kristinuskoa tunnustavaksi ei vielä hyödytä mitään, ellei siihen voida lisätä jotakin enemmän - uudestisyntyminen on niin salaperäinen asia, ettei ihmiskieli pysty sitä kuvailemaan.

"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." (Joh. 3:8)

Tästä huolimatta muutos on tunnistettavissa ja tunnettavissa: tunnistettavissa Pyhyyden teoksi ja tunnettavissa armollisen kokemuksen kautta yliluonnollisen suurenmoiseksi työksi. Tätä työtä ei voi ihminen tehdä itselleen: hänen sydämeensä valetaan uusi periaate, joka uudistaa sielun ja vaikuttaa hänen koko olemukseensa.

Se ei muuta hänen nimeään, vaan uudistaa ihmisen luonnon niin, että hän ei enää ole se joka hän oli ennen, vaan uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa. Ihminen voi pestä ja vaatettaa ruumiinsa, mutta on aivan eri asia tehdä siitä elävä: ihminen voi tehdä itselleen ensimmäisen, mutta vain yksin Jumala voi tehdä jälkimmäisen.

Jos siis todella olet uudestisyntynyt, sinun tunnustuksesi on kuuluva: "Oi Herra Jeesus, Iankaikkinen Isä, minun hengellinen vanhempani. Ellei Sinun Henkesi olisi puhaltanut minuun uutta, pyhää ja hengellistä elämää, olisin minä tähän päivään asti ollut kuollut rikkomuksissa ja synnissä. Minun taivaallinen elämäni on kokonaan kotoisin Sinusta ja Sinun vuoksesi se minulla on. Minun elämäni on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa. Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa."

Antakoon Herra meille varmistuksensa tässä elintärkeässä asiassa, sillä uudistisyntymätöntä ihmistä ei ole pelastettu eikä armahdettu. Hän on erossa Jumalasta ja siten vailla toivoa.

C. H. Spurgeon: Aamuin, illoin (1885)