tiistai 11. joulukuuta 2018

Herra Vapauttaa addiktioista

Maailma ruokkii ihmisiä moniin vahingollisiin tekoihin ja ennen kuin huomaakaan, niistä muodostuu elämäntapa, pahimmillaan addiktio. Markku kertoo, kuinka hän pääsi eroon alkoholista, skitsofreniasta ja homoseksuaalisuudesta Herran kutsuessa häntä.


maanantai 10. joulukuuta 2018

Kenen lapsi sinä olet?

Mark 14:36 ja sanoi: "Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!"

Gal 4:6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

Room 8:15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika. Jumala, joka syntyi ihmiseksi, alensi itsensä, joi puolestamme karvaan maljan, viattomana otti vastaan Jumalan Vihan. Sen kaiken, mikä olisi kohdannut meitä, meidän uskottomuutemme vuoksi. Kun me tunnustamme syntimme ja uskomme, että Kristus, Viaton Uhrikaritsa kantoi ne Ristille ja otamme anteeksiannon Hänen Nimessään ja Peseydymme Hänen Veressään, me saamme sisäämme lapseuden Hengen joka huutaa Pyhän Jumalan puoleen Abba, isä!

Onko Kaikkivaltias Jumala sinun Isäsi? Oletko Jumalan lapsi? Jos olet, voit olla turvallisella mielellä, vaikka maailma potkii sinua vastaan ja kaikki tuntuu epäonnistuvan. Isäsi tietää, mikä Sinulle on parasta. Aina se ei ole sinun mielesi mukaista, mutta jos olet isä tai äiti, et sinäkään anna lapsellesi kaikkea mitä hän haluaa, et pelkkiä herkkuja vaan sallit hänelle myös pettymyksiä ja ennen kaikkea terveellistä ruokaa ja pyrit olemaan hänen suojanaan ja turvanaan, varjelemaan pahalta.

Oletko koskaan miettinyt luomiskertomusta? Jumala teki kaiken valmiiksi ja sen jälkeen loi ihmiset. Isä haluaa sinulle vain hyvää, mutta aina se ei tarkoita sitä, että saat kaiken mitä ITSE haluat. Mutta jos mukaudut hänen tahtoonsa, kiellät itsesi ja omat lihalliset halusi, saat paljon enemmän. Me emme elä näkemisessä vaan USKOSSA. Jumala on Sanassaan kertonut meille, mitä on tulossa. Sen vuoksi kun ahdistukset ja vainot lisääntyvät, voimme rohkeasti nostaa päämme, tiedämme että vapautuksen aika on lähellä.

Ihmisruumissa vaeltassaan Jeesus oli kuitenkin Jumala ja Hän olisi voinut tehdä mitä haluaa. Mutta Hän ei tehnyt, koska Hänen ruokanaan oli se, että Hän tekee Lähettäjänsä eli Isä Jumalan tahdon. Tuskissaan Hän rukoili, että isä ottaisi maljan pois, mutta tyytyi Isänsä tahtoon. Hänen tiensä ei ollut helppo, eikä meillekään ole luvattu maallista menestystä. Päin vastoin. Monet luopuvat/pettyvät uskoon, kun se ei tuokaan mainetta, kunniaa ja menestystä. Me odotamme parempaa, ei sitä, mitä maailma voi meille tarjota. Onko tämän maailman ruhtinas, sielunvihollinen, saanut sinut pauloihinsa?

"Jos kumarrat minua, saat kaiken tämän?"
"Onko Jumala todella sanonut?"
"Et sinä suinkaan kuole..."

Oletko tämän maailman lapsi, vai onko sinun isäsi Kaikkivaltias Jumala. Jokapaikassa oleva ja kaikkinäkevä. Hän, joka viimeiseen asti odottaa, että Sinä kääntyisit ja ottaisit vastaan anteeksiannon ja armon. EI Hän halua Sinun joutuvan kadotukseen, se on varattu vain Perkeleelle ja hänen enkeleilleen.

Ystävät rakkaat, jotka ette vielä tunne Kristusta, sydämeni pohjasta huudan ja pyydän: Ottakaa vastaan anteeksiantamus ja astukaa uuteen elämään! Vaikka tie on kaita, se vielä lopulta iankaikkiseen iloon. Kristityn elämä saattaa näyttää tylsältä ja täynnä kieltoja, mutta oikeasti se on päin vastoin. Pääset vapaaksi! Sinulla on vapaus olla mukautumatta tämän maailman menoon. Taistelu omaa lihaa vastaan jatkuu niin kauan kuin me olemme tässä maallisessa ruumiissamme. Mutta Herra on meidän voimanamme. Isä rakastaa sinua. Hän haluaa juuri Sinut takaisin kotiin. Hän käärii helmansa ja juoksee sinua vastaan, kun näkee sinun kääntyvän takaisin kotiin päin.

Jeesus sanoo: "Tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttavat, minä annan teille levon."

Jätä taakkasi Ristin juurelle, mitä ne sitten ikinä ovatkaan. Älä kanna turhia painoja mukanasi. Sinä et ole orja vaan lapsi. Lapsi on vapaa ja perillinen.

Kukaan meistä ei tiedä päiviemme määrää. Sinun kohdallasi päivät voivat loppua tänään. Niinpä vetoan sinuun, jos sinä tänä päivänä, tällä hetkellä kuulet Hänen äänensä, älä paaduta sydäntäsi vaan ota Kristus vastaan Herranasi ja Vapahtajanasi. Huomenna voi olla liian myöhäistä.

HERRA! Avaa sokeat silmät! Anna kuurojen korvien kuulla! HERRA ARMAHDA LUOTUJASI!

Aamen.


torstai 13. syyskuuta 2018

Pue yllesi Jumalan sota-asu

HYVÄÄ HUOMENTA, ISÄ
HYVÄÄ HUOMENTA, JEESUS
HYVÄÄ HUOMENTA, PYHÄ HENKI

Taivaallinen Isäni, Sanasi mukaisesti annan ruumiini eläväksi,
pyhäksi, Sinulle otolliseksi uhriksi. Room. 12:1

Nyt, Isä, seison kupeet totuuteen vyötettyinä, pukunani vanhurskauden haarniska ja kenkinä alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa otan uskon kilven, jolla voin sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet ja otan vastaan pelastuksen kypärin ja Hengen miekan, joka on Jumalan Sana. Ef. 6:14-17

Ja Sinun Sanasi mukaisesti Sinun kunniasi seuraa minun suojanani. Jes. 58:8

Nyt, Taivaallinen Isäni, ylistän Sinua ja kiitän Sinua siitä sota-asusta, johon olen saanut pukeutua tätä päivää varten. Isä, Jeesuksen nimessä Sanasi mukaan olen nyt täydellisesti Sinun sota-asuusi puettu.

Kristus-kalliolle minä rakennan elämäni, kotini ja avioliittoni ja tuonelan portit eivät sitä voita. Matt. 16:18

Herra, Sinä olet minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Ps. 23:11

Sillä Sinä, minun Jumalani olet rikkautesi mukaisesti täyttävä kaikki minun tarpeeni kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa, ja kaikki minä voin Sinussa Jeesus, joka minua vahvistat. Fil. 4:13-19

Hajoitan maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Sinun tuntemistasi vastaan, ja vangitsen jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Sinulle Kristus, 2 Kor. 10:5, ja heitän kaikki murheeni sinun päällesi, sillä Sinä pidät minusta huolen. 1 Piet. 5:7

Minä ylistän Sinua siitä, että saan nauttia taivaallisesta terveydestä, sillä Sinä olet minun Jumalani, joka parannat kaikki minun sairauteni. Ps. 103:3, ja Sinun haavasi kautta minä olen parannettu Jes. 53:5

Ylistän Sinua ja kiitän sinua hyvinvoinnistani ja hyvästä terveydestäni ja totuudesta, joka minussa pysyy ja on oleva minun kanssani iankaikkisesti.
2 Joh. 2

Ilo Sinussa, Herra, on minun väkevyyteni. Neh. 8:10

Isä, olen rukoillut Sanasi mukaisesti, ja Sinä olet sanonut, että Sinä valvot Sanaasi toteuttaaksesi sen, Jer. 1:12. Isä, tule ja elä minussa väkevänä tänään, sillä minä olen kokonaan Sinun, Jeesuksen nimessä, AAMEN.

Tämä tunnustus on levinnyt ympäri maailman parantaen ja muuttaen ihmisten elämää. Muista, että jokaisesta ääneen lausutusta sanasta tulee todellisuutta, joka joko rakentaa tai tuhoaa. Yllä olevien asioiden pelkkä ajatteleminen ei riitä. Sinun täytyy sanoa ne ääneen!

Lähde: https://tuulavain.vuodatus.net/lue/2009/03/pue-yllesi-jumalan-sota-asu

maanantai 27. elokuuta 2018

Lihan ja Hengen yhteys - Aineellinen vastaan aineeton

Raamatunkohdat vuoden 1933,38 suomennoksesta ellei toisin mainita.

"Teidän TÄYTYY syntyä uudesti, ylhäältä."

Joh. 3:7

"Jeesus vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.'"
Joh. 3:5-6

Jokainen tähän maailmaan syntynyt mies tai nainen on tehty kolmesta (3) selvästi erillisestä osasta:

"Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen."
1 Tess. 5:23

1. RUUMIS. Tämä on ihmisen aineellinen osa. Se on liha, joka sinällään on vain merkityksetön yhdistelmä mineraalisia rakennusaineita (mutta koostuu lähinnä vedestä), ja se on sopusoinnussa luonnon ja tämän maailman hengen kanssa. Se kasvaa, vanhenee, alkaa heiketä ja lopulta kuolee, ja maatuu sitten takaisin perusaineksiksi, ja päätyy osaksi maan tomua. Ruumis on osa ihmistä, mutta se EI määritä ihmistä KOKONAISUUDESSAAN.

"Ja ettet lopulta päätyisi huokailemaan ruumiisi ja lihasi riutuessa."
Sananl. 5:11

2. SIELU. Tämä on ihminen minuus, se on osa ihmisen HENKISTÄ elementtiä. Se on niin sanotusti ihmisen yksilöllinen "Minä Olen" (ihminen on luotu Jumalan kuvaksi), se on hänen "sydämensä". Vaikka ihmisen yksilöllinen sielu ei ollut olemassa ennen kuin hänen vanhempansa hedelmöittivät hänet, tulee se silti elämään aiankaikkisesti. Toinen ihminen ei sitä voi tappaa:

"Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin."
Matt. 10:28

Kun ihmisen ruumis kuolee, hänen sielunsa jättää lihallisen ruumiin:

"Mutta kun hänen henkensä oli lähtemäisillään, sillä hänen oli kuoltava, antoi hän hänelle nimen Benoni, mutta hänen isänsä antoi hänelle nimen Benjamin."
1. Moos 35:18

3. HENKI. Tämä on voiman ja ohjauksen lähde sekä sielulle että ruumiille; on se sitten hyvä tai paha, valoisa tai pimeä, Pyhä tai epäpyhä, puhdas tai epäpuhdas, lähtöisin saatanasta tai lähtöisin Jumalasta:

"Mutta Jesus käänsi itsensä ja nuhteli heitä, sanoen: ette tiedä, minkäkaltaisen hengen te olette."
Luuk 9:55 (Biblia 1776, vuoden 1933,38 käännös ei sisällä jaetta b)

Se, missä sielu viettää iankaikkisuuden irtautumisensa jälkeen, riippuu ihmisen henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan (pelastettu tai pelastumaton sielu). Ihminen on ikuinen olento. Hän itse määrittää oman kohtalonsa. Raamattu Itse asiassa sanoo ihmisten olevan "jumalia" (kirjoitettuna pienellä j:llä).

"Jeesus vastasi heille: 'Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: "Minä sanoin: te olette jumalia?"'"
Joh. 10:36

"Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät."
1. Moos. 1:27

Pelastumattomat miehet tai naiset, jotka ovat syntyneet vain yhdesti, ovat iankaikkisesti vaarassa. Sillä näiden pelastumattomien miesten tai naisten ruumiit ja sielut ovat sidottuna kuolemaan tämän nykyisen maailman hengen kanssa, ja kun tämän maailman aineelliset ja aineettomat elementit (mukaan lukien itse "Kuolema") heitetään tuliseen järveen (ks. Ilm. 20:13-15), nämä ikuiset sielut, elävät tai jo kuolleet, menehtyvät näiden kanssa.

Mikä siis tarkalleen ottaen on pelastumattoman ja pelastetun sielun välinen ero? Mitä "uudestisyntyminen" oikeastaan tarkoittaa? Vastaus kuuluu: se on jotakin mitä Jumala tekee ihmiselle sillä hetkellä kun hän vastaanottaa Herramme Jeesuksen pelastajanaan; se on TOIMENPIDE.

Onko lääkäri joskus suorittanut sinulle jonkin toimenpiteen? Lääkärihän käyttää veistään leikatakseen pois jotakin sairasta. Myös Jumala "operoi" tällä tavalla. Mutta Hän käyttää skalpellin sijasta "Herran Miekkaa". Herra on se "Suuri Parantaja" (Luuk. 5:31), joka katkaisee suoran (mutta näkymättömän) yhteyden ihmisen hengen ja lihan välillä.

"Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija."
Hepr. 4:12

"Ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista."
Kol. 2:12

Tämä "toimenpide" on hengellinen ympärileikkaus. Ihmisen liha leikataan irti hänen sielustaan ja hänet annetaan Jumalan Hengelle:

"Vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta."
Room. 2:29

Kun ihminen on vastaanottanut pelastuksen ilmaisen lahjan, uskon kautta Herramme Jeesuksen Kristuksen vuodatetussa veressä, ja kasvaa ja kypsyy Herrassa (jatkuvassa pyhityksessä), hän alkaa huomata muutoksia ajattelussaan. Hän huomaa, että hänen sydämensä (sielu) kasvaa enemmän ja enemmän yhteisymmärrykseen Jumalan ja Hänen lakinsa kanssa (joka on hengellinen), mutta hänen lihansa haluaa noudattaa tämän maailman tapoja. Kaikilla aidosti uudelleensyntyneillä uskovilla on tavallaan jakautunut persoonallisuus. Ja vaikka ihminen välttääkin tekemästä syntiä (emme toimi pysyäksemme pelastuksessa), synti pysyy silti hänen kristillisen kasvupolkunsa varrella. Paavali havainnollistaa tämän hyvin roomalaiskirjeessään:

"Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."
Room. 7:21-25

Ihmisen sielu on pelastetttu, mutta hänen lihansa, hänen olemassa oleva fyysinen ruumiinsa on edelleen kuoleva, eikä sitä voida pelastaa. Se menehtyy ja palaa maahan. (Ihminen saa uuden ruumiin myöhemmin.) Ihmisen liha himoitsee asioita, jotka ovat laittomia, kun taas samaan aikaan hänen sydämensä ja Henkensä haluavat tuomita sellaiset ajatukset ja tuntemukset, ja antavat voimaa kiusauksen välttämiseen. Mutta yksikään uskova ei ole täydellinen lihassa, ja kulkiessaan elämänsä läpi hän voi joskus antaa noiden tuntemusten johdattaa itsensä lihan syntiin (mutta ei sydämen syntiin).

TOSIASIA: Uskovan ihmisen liha haluaa edelleen tehdä syntiä, myös sen jälkeen kun hänet on pelastettu:

"Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä."
1. Joh. 1:8

"Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas."

1. Joh. 2:1

Kun tämä tapahtuu, alkaa synnintunto vaikuttaa meissä, ja uskova ihminen alkaa huolehtia pelastuksensa menettämisestä, tai siitä että hän tekisi jonkin peruuttamattoman synnin. Mutta näin ei voi tapahtua. TOSIASIA: uskovan kristityn SIELU EI VOI tehdä syntiä, sillä hänen sielunsa on uudelleensyntynyt Hänen (Jumalan) siemenestä Hänen perheeseensä:

"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."
1. Joh. 3:9

Kun ihmisen sisäinen tietämys Jumalan rakkkaudesta kasvaa uskon taipaleella, alkaa hän ymmärtää SYDÄMESSÄÄN synnin ja jumalattomuuden vaikutukset sekä itselleen että muille. Kun hän kääntyy rakastamaan muita niin kuin itseään, ja pyrkii tekemään muille, kuten haluaisi itselleen tehtävän, hän huomaa muuttuvansa, ja tuo muutos alkaa sydämestä, Pyhän Hengen ja Jumalan Armon asettuessa sinne.

Lihan ympärileikkaus on pysyvä, eikä sitä voi tehdä tekemättömäksi; kun liha kerran on leikattu pois, on se poissa lopullisesti. Sama vertaus sopii myös sydämen ympärileikkaukseen; kun lihallinen ruumis on irtileikattu sielusta, ei sitä voi enää liittää sihen takaisin. Jumalalle kiitos tästä!

Pelastus on Jumalan iankaikkinen ja ILMAINEN LAHJA; sitä ei voi ansaita (tai lujittaa) hyvillä teoilla:

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla."
Room. 3:23

"Mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista."
Gal. 2:16

Jos emme voi mitenkään ansaita pelastusta, niin miksi niin monet uskovat pelkäävät, että he voisivat jotenkin menettää sen? Kun annamme sielumme Jumalalle, se on Hänen omaisuuttaan iankaikkisesti! Jos olet ottanut Herramme Jeesuksen Kristuksen sydämeesi, silloin Jumala rakastaa sinua, eikä sinun tarvitse huolehtia pitääksesi kiinni Jumalasta, sillä HÄN PITÄÄ KIINNI SINUSTA.

"Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
Room. 8:38-39

Tämän Hän teki MEIDÄN vuoksemme!


The Bible, Genesis & Geology Ministry

Suomennettu ja julkaistu tekijän luvalla. Voit lukea alkuperäisen englanninkielisen artikkelin osoitteessa:

www.kjvbible.org/body.html

maanantai 6. elokuuta 2018

Kuuliaisuus on Pelastuksen ydin

Tottelevaisuus tai kuuliaisuus on aihe, joka kääntää ajatuksemme suoraan Armolliseen Herramme, yhtenä niistä tärkeimmistä syistä, joiden vuoksi Hän tuli maailmaan. Jeesus sanoi "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi" (Hepr. 10:9) ja todisti ihmisille: "minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt" (Joh. 5:30).

Kaikesta mitä Hän teki ja kärsi aina kuolemaan asti, Hän sanoi: "sen käskyn minä olen saanut Isältäni" (Joh. 10:18).

Jos tutkimme Jeesuksen opetuksia, huomaamme, että Hänen oman kuuliaisuutensa esimerkki on se, mitä Hän vaatii kaikilta, jotka haluavat olla Hänen opetuslapsiaan.

Kuuliaisuus on Pelastuksen ydin, alusta loppuun, koko Hänen julkisen toimintansa ajan.

Tämän saamme nähdä jo Vuorisaarnassa: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." (Matt. 7:21). Ja kuinka hienosti Hän jäähyväiskertomuksessa paljastaa totisen kuuliaisuuden hengellisen luonteen, kuinka se on syntynyt rakkaudesta ja saa voimansa sen kautta, ja kuinka se myös avaa tien Jumalan rakkauteen. Ota sydämellesi nämä ihanat sanat: "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni. Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan (Pyhän Hengen) ... Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." ... "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." (Joh. 14:15, 16, 21, 23).

Mitkään muut sanat eivät voisi ilmaista yksinkertaisemmin tai voimakkaammin sitä käsittämättömän suurta asemaa, jonka Kristus antaa kuuliaisuudelle, sen kahtalaisesta mahdollisuudesta: se on mahdollista vain rakastavalle sydämelle ja tekee mahdolliseksi kaiken sen, mitä Jumala voi antaa Pyhästä Hengestään, Hänen ihmeellisestä rakkaudestaan ja Hänen läsnäolostaan meissä Jeesuksessa Kristuksessa. En tunne yhtään toista raamatunkohtaa, joka paremmin ilmentäisi hengellistä elämää tai rakastavan kuuliaisuuden voimaa sen ehtona. Rukoilkaamme Jumalaa hyvin hartaasti, että Hän Pyhän Henkensä valolla kirkastaisi meidän jokapäiväisen tottelevaisuutemme sen Taivaalliseen kunniaan.

Kuinka usein ja pyyteettömästi me olemmekaan kysyneet miten voisimme pysyä Kristuksessa yhtämittaisesti? Ajattelemme, että saavuttaisimme sen tutkimalla Sanaa, kasvamalla uskossa, rukoilemalla palavammin, olemalla enemmän yhteydessä Jumalan kanssa, mutta olemme unohtaneet sen yksinkertaisen totuuden, jonka Jeesus opetti päivänselvästi: "Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani" (Joh. 15:10a) ja tämän jumalallisen oikeutuksen, joka kuuluu: "niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan." (Joh. 15:10b).

Sekä Hänelle, että meille, ainoa tapa pysyä jumalallisessa rakkaudessa tämän taivaan alla, on pitää Hänen käskynsä. Kysynkin, oletko tiennyt tästä, oletko kuullut siitä saarnattavan, oletko uskonut siihen ja kokemuksiesi kautta todistanut sen oikeaksi: että kuuliaisuus maan päällä on avain Jumalan rakkaudelle Taivaalisessa kodissa? Jollei Jumalan täysimääräinen rakkaus Taivaassa saa vastakaikua meidän täysimääräisestä, rakastavasta kuuliaisuudestamme maan päällä, ei Kristus voi ilmoittaa itseään meille, eikä Jumala voi pysyä meissä, emmekä me voi pysyä Hänen rakkaudessaan.


Andrew Murray (1828-1917)


lauantai 19. toukokuuta 2018

Rukous

Hyvä Jumala, minä tunnustan olevani syntinen ja tarvitsevani Pelastusta. Tiedän, että syntieni palkka on kuolema, lopullinen ero Sinusta iankaikkisuudessa. Herra, minä kadun syntejäni ja pyydän Sinulta anteeksiantoa. Ei ole mitään, mitä voisin itse tehdä tämän asian eteen, sillä Armo on Sinun lahjasi meille uskon kautta.

Kiitän Sinua siitä, että lähetit Poikasi Jeesuksen maailmaan, jotta me voisimme Pelastua. Uskon, että Hän kuoli ristillä, ja maksoi kalliilla verellään minun syntieni velkataakan, sekä meidän kaikkien. Uskon sydämessäni, että Sinä herätit Hänet kuolleista ja nostit luoksesi Kirkkauteen, voittoon kuolemasta. Tunnustan suullani Hänet minun Herrakseni, ja pyydän, pelasta minut ja tule minun elämääni, annan sen Sinulle kokonaan. Käytä minua niin, että Sinun Tahtosi toteutuisi minun elämässäni.

Kiitos, että kutsuit minua ja herätit minut elämään Sinun kanssasi. Nosta meidät luoksesi, että voisimme olla Yhdessä aina ja iankaikkisesti. Aamen.


perjantai 11. toukokuuta 2018

Herralla on Sanoma

Mitä jos vilkkaalla kaupungin kadulla kenelläkään ei olisi kiirettä mihinkään. Voisit rauhassa kävellä, pysähtyä katselemaan kauppojen ikkunoita, ja vastaantulija katsoisi kunnia-asiakseen antaa sinulle tietä. Niin kuin sinäkin hänelle.

Kaupassa saisit rauhassa valikoida tuotteesi, eikä kukaan kiirehtisi kassajonoon ennen sinua. Valitsemasi tuotteet olisivat yllättävän halpoja. Niin halpoja, että tietäisit selviäväsi seuraavasta päivästä juuri sopivasti. Siitä huolimatta kauppias olisi iloinen, että voi tarjota sinulle parastaan. Hänen ei tarvitsisi liittyä mihinkään ketjuun saadakseen lisää voittoja, hän olisi tyytyväinen siihen mitä hänellä on.

Tai jos liikkuisit luonnossa ja löytäisit sopivan paikan, juuri sellaisen, johon voisit kuvitella pystyttäväsi talosi, suojaisan lahdenpoukaman järven rannalta. Voisit rauhassa pysähtyä siihen, kukaan ei tulisi häiritsemään rauhaasi. Tai jos joku tulisikin, voisitte yhdessä iloita tuosta paikasta, hän jatkaisi matkaansa ja eroaisitte ystävinä. Illan tullen voisit huoletta jättää tavarasi vartioitsematta, pyöräsi lukitsematta. Edes metsäneläimet eivät tavoittelisi ruokiasi, voisit nukahtaa rauhassa.

Miten tällainen utopia olisi mahdollista? Jos jokainen sydämessään sanoisi: "Herran Rauhaa sinulle, lähimmäiseni. Kunnioitan ja rakastan sinua juuri niin kuin itseäni. En halua mitään sinun omaasi." Eläisimme sellaisessa maailmassa kuin Jumala on sen alunperin tarkoittanut, ja vielä enemmän.

"Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu."
Jes 65:17


tiistai 8. toukokuuta 2018

Kristitty - Taivaan kansalainen maan päällä



"Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti." (Dan 12:3)

Ihastukoon ihminen Iankaikkiseen Viisauteen ja kääntäköön sydämensä sitä tavoittelemaan sekä ottakoon siitä itselleen kokopäiväisen, kaikkeen kytkeytyvän pyrkimyksen! Tämän jälkeen hänen koko elämänsä tulee täyttymään etsimisestä ja löytämisestä, itsensäkieltämisestä, tiukasta kurinalaisuudesta, ja päivittäisestä lihan kuolettamisesta, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu hänelle, ja hän maailmalle.

Uudestisyntynyt ihminen on sisäisesti irrotettu yhteiskunnasta, niin kuin Israel irrotettiin Egyptistä Punaisenmeren ylityksessä. Kristitty henkilö on Taivaan kansalainen, väliaikaisesti asumassa maan päällä. Vaikka hänen henkensä on erotettu langenneesta ihmiskunnasta, täytyy hänen silti lihallisesti elää sen keskuudessa. Monissa asioissa hän on heidän kaltaisensa, mutta joissakin niin perinpohjaisesti erilainen, että he eivät voi muuta kuin havaita sen ja närkästyä siitä.

Kainin ja Aabelin päivistä lähtien maalliset ihmiset ovat rankaisseet taivaisia heidän erilaisuutensa tähden. Vainojen ja marttyyriuden pitkä historia todistaa tämän.

Mutta meidän ei tule saada sitä käsitystä, että kristityn elämä olisi vain jatkuvaa taistelua, yhtä katkeamatonta, piinallista kamppailua maailmaa, lihaa ja paholaista vastaan.

Tuhannesti ei!

Mieli, joka huomaa olevansa yhtälaisessa kuolemassa Kristuksen kanssa, saa pian myös huomata sen siunatun tuntemuksen, yhtälaisen ylösnousemuksen Hänen kanssaan. Silloin mikään maailmassa koettu vaino ei voi hiljentää sitä autuaan ilon ylistystä, joka nousee Pyhän Hengen asuinsijaksi tulleesta sielusta!


A. W. Tozer


maanantai 9. huhtikuuta 2018

Herra antakoon meille voimaa odottaa. Silmänräpäys ja me muutumme.

Herra rohkaiskoon ja auttakoon heitä, joita vainotaan ja jotka kärsivät vaivasta jos toisestakin. Herra Sinun käsiisi me jätämme kaikki, joita kiusataan, vainotaan, hyljeksitään. Ole Herra armollinen luoduillesi. Sinä tiedät jokaisen tuskan, jokaisen kivun niin henkisen kuin fyysisenkin.

Sinä kannoit ristille kaikki synnit, sairaudet, kivut, ahdistukset. Kaiken mikä erottaa meidät Isästä. Sinun kärsimyksesi, kuolemasi ja ylösnousemuksesi avasi tien, oven, jota kukaan muu ei voi avata eikä sulkea. Me emme pääse pahaa karkuun tässä maailmassa, mutta anna lohdutuksesi kaikille, jotka tavalla tai toisella kärsivät. Vain hetki ja olemme ikuisesti luonasi, missä ei ole mitään pahaa, ei mitään muistoakaan pahasta.

Anna voimaa niille, joita uskonsa vuoksi vainotaan ja kidutetaan. Anna voimaa ja kestävyyttä sairaille, vielä tulee päivä, jolloin kärsimystä ei enää ole. Herra auta meitä hoitamaan antamasi leiviskät tahtomallasi tavalla. Auta meitä joka ikinen päivä kieltämään itsemme ja suostumaan Sinun tahtoosi. Henki on altis mutta liha on heikko. Herra ilman apuasi, ilman Pyhää Henkeäsi, emme jaksa.

Jeesus Kristus, Herramme ja Vapahtajamme. Me ylistämme Sinua päivin ja öin. Ikävöimme päästä Sinun käsivarsillesi. Riudumme ikävässä, kuin Ylkäänsä odottava Morsian. Tule Pyhä Henki ja polta meistä kaikki synti, pese meidät Kristuksen kalliilla verellä lunta valkeammaksi. Auta meitä pitämään lamppumme viritettyinä ja palavina, täynnä Pyhää Öljyä, jotta ne loistavat kirkkaana, kun kuulemme huudon YLKÄ TULEE!

Ylistetty olet Sinä meidän Herramme, Vapahtajamme, Lunastajamme, Pelastajamme ja Parantajamme. Jeesus Kristus, Messias, Juudan Leijona, Uhrikaritsa. Sinua me ylistämme, Sinua me palvomme, Sinun edessäsi me polvistumme!

Siunatkoon Herramme teitä ja kaikkia rakkaitanne. Kiitos Herralle teistä jokaisesta.

-sisar

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Katso, teidän Jumalanne: Ainoa Luoja

15. Ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.


Kirje kolossalaisille 1

Tässä artikkelisarjan osassa tarkastelemme sitä kuinka Jeesus on Luoja. Hän yksin on Luoja. Jumala ei valinnut ihmistä ja lahjoittanut hänelle kykyä luoda. Jumalan Poikana Jeesuksella on valta ja voima luoda, koska Hän on Jumala. Tämä rooli kaiken luojana annettiin Hänelle Jumaluuden sisällä.

Tässä artikkelissa keskitymme jakeeseen 16. Paavali kertoo meille kiertelemättä, että Jeesus on kaiken luodun alkulähde. Koko tämä Raamatun kohta on niin suurenmoinen, että sitä on vaikea olla huomaamatta. Paavalin sanat soljuvat vaivattomasti ajatuksesta toiseen ja kaikki ne koskevat sitä kuka Jeesus on ja mitä se käytännössä tarkoittaa.

Kun Paavali sanoo "sillä hänessä luotiin kaikki", hän tarkoittaa sitä, että ei ole mitään, mitä ei olisi luotu Jeesuksessa, Hän on luonut kaiken. Evolutionistit tapaavat sanoa, että Luomiskertomus on jotakuinkin yhteensopiva evoluution kanssa. He väittävät, että jotkin ihmiset (eivät kuitenkaan he itse) uskovat, että Jumala pisti maailman alulle, siirtyi taka-alalle, ja antoi kehityksen tapahtua miljoonien ja taas miljoonien vuosien aikana. Tähän uskominen kuitenkin kieltää Jeesuksen luoneen kaiken. Toki tälläkin ajatuksella on ohut lankansa luomishetkeen, jolloin elämä syntyi tyhjästä ja olisi sen jälkeen jätetty kehittymään itsekseen. Tämä ei kuitenkaan missään mielessä ole se, mitä Paavali tässä tarkoittaa. Paavali tarkoittaa sitä, että Jeesus loi kaiken. Puut, pensaikot, kukat, eläimet, kalat, matelijat, linnut, vuoret, koko maaston itsessään, valtameret, mukaan lukien niiden vedet, yhteyteen elämän kanssa - kaikki se oli Jeesuksen itsensä luomaa, Luojana. Ei ole mitään menneisyydessä, eikä mitään tänä päivänä, jota Jumala ei olisi luonut omaan, alkuperäiseen muotoonsa.

Tohtori Thomas Constable esittää, että Jeesus on koko maailmankaikkeuden arkkitehti. Meidän tulee kuitenkin ymmärtää, että Hän ei vain laatinut suunnitelmia, vaan aktiivisesti toimi ajatustensa tuottamiseksi todellisuuteen.

Paavalin sanavalinnat lauseessa "valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja" on mielenkiintoinen. Hänen aikanaan gnostilaisuus oli todellinen ongelma, ja on sitä vielä tänä päivänäkin. Tämän kaltaiset ajatusrakennelmat harvoin häipyvät täysin unholaan. Ne muuttavat muotoaan ja ihmiset vain tarttuvat niiden yhä edelleen kuten ovat aina tehneet. Gnostilaiseen maailmankuvaan kuuluu ajatus siitä, että enkeleillä ja henkiolennoilla on arvojärjestys tai hierarkia. Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta he ovat päätyneet tähän tulokseen oman hämärätietonsa ja mysteeriuskomustensa kautta, eivät Raamattua tutkimalla. Paavali on saattanut tarkoituksella käyttää kieltä, joka on ollut tuttua kolossalaisille kristityille. Hän voi myös viitata johonkin asiaan, joka on oikeasti olemassa; lähinnä enkelten arvoasteikkoon, sillä Raamatussa tosiaankin viitataan siihen, että ainakin osa enkelijoukoista on järjestäytynyt.

Tämä on yksi niistä asioista, jotka säväyttävät Paavalissa. Hän pystyy käyttämään hyödykseen henkilökohtaisia tai läheistensä kokemuksia saadakseen Raamatun Sanan heräämään eloon. Tietenkin Paavalin pääajatus, riippumatta enkelien hierarkiasta, on se, että Jeesus on heidän yläpuolellaan. Tämä käy tekstin perusteella hyvin selväksi. Älkääkä erehtykö, vaikka saatana kuinka yrittääkin tehdä itsensä Korkeimman vertaiseksi (Jes. 14:14), hän ei tule koskaan siinä onnistumaan.

On täysin järkeenkäypää, että henkilö, joka luo jotakin, on korkeampi kuin hänen luomuksensa. Eikö vain? Ilman tällaisen henkilön käynnistämää luomisprosessia hänen luomansa asia ei olisi olemassa. Se ei ole voinut "syntyä itsekseen", koska se on ensin täytynyt luoda tai tehdä. Tämän vuoksi luojahenkilön älyllinen kapasiteetti ylittää minkä tahansa hänen luomansa olennon kapasiteetin.

Tietenkään kaikilla luoduilla olennoilla ei ole kykyä "ajatella". Silti ne voivat "suorittaa" useita erilaisia toimintoja. Aina tietokoneajan ja nykyteknologian alusta olemme saaneet seurata tekoälyn kehittymistä. Vaikka tämä kehitys jatkuukin, se ei milloinkaan tule omaamaan terveiden ihmisaivojen täyttä älykkyyttä. Tekoälylle täytyy ohjelmoida erittäin yksityiskohtaisia algoritmeja, jotta näyttäisi siltä, että se kykenee itsenäiseen "ajatteluun". Totuus kuitenkin on, että kaikki tämä täytyy antaa tekoälylle, ja se ei ikinä tule olemaan kyvykkäämpi kuin se henkilö, joka loi ja/tai ohjelmoi sen. Vaikka pääsisimme pisteeseen, jossa tekoäly näyttää pystyvän itsenäiseen "ajatteluun", pohjautuu se silti yksinomaan siihen tapaan, jolla se on ohjelmoitu. Jeesus Luojana ei vain luonut kaikkea, vaan istutti siihen kaikkeen kyvyn elää, kasvaa ja selvitä hengissä.

Huomaa, että Paavali sanoo "kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen". Jeesus on se toimija, jonka kautta kaikki luotiin. Eikä pelkästään näin, vaan Paavali selvästi huomauttaa, että Jeesus - Jumalan Poika - teki kaiken, ja teki sen yhdestä syystä: Hänestä itsestään. Jeesus ei tehnyt asioita meitä varten. Hän ei tehnyt maailmaa sen kauneuden vuoksi, eläimiä, lintuja tai muita ihmisiä vain meille. Osana Luomakuntaa me saamme kyllä nauttia näistä asioista, mutta meidän tulee muistaa ja muistuttaa itseämme siitä, että Jeesus loi kaiken Häntä itseään varten. Hän teki niin Hänen kunniansa kirkastamiseksi. Hän teki enkelit. Ne tehtiin Häntä varten. Hän loi planeetat. Hän loi ne Hänelle itselleen. Jeesus loi kaiken Hänen kauttansa ja Häneen.

Mietin mitä tapahtuisi, jos alkaisimme todella pohtimaan tätä tosiasiaa. Auttaisiko se meitä ymmärtämään, että meidän tulee hyljätä itsekeskeisyytemme, joka usein ottaa meidät valtaansa? Auttaisiko se ymmärtämään, että meidän tulee pitää katseemme Hänessä, joka loi kaiken, eikä vain koko ajan miettiä mitä haluaisimme Jumalan tekevän meille itsellemme?

Jumala on suonut meille ja meihin kyvyn palvella Häntä, rakastaa Häntä ja alituisesti etsiä Häntä meidän jokapäiväisessä elämässämme. Itse asiassa, tämän vuoksi meidät on ensisijaisesti luotukin. Että haluaisimme tuntea Hänet paremmin. Mutta jos ajattelen omaa elämääni, huomaan että rukoilen usein jonkin asian edestä, jota haluan itselleni tai jonkin vuoksi, jota ajattelen tarvitsevani tai jonkin muun puolesta. Joudun usein todella keskittymään ja käyttämään aikaa sen asian ymmärtämiseen, että Jeesus ei vain luonut kaikkea, vaan Hän haluaa meidän ymmärtävän, että Hän on Luoja.

Minulla on voimakas tunne siitä, että kun pääsemme Taivaaseen ja näemme Hänen kasvonsa, Hänen läsnäolonsa sammuttaa kaiken janomme, saa meidät täysin unohtamaan itsemme, ja seuraamaan Häntä läpi koko iankaikkisuuden, tullen Hänen kaltaisekseen.


Tohtori Fred DeRuvo / Study-Grow-Know Ministries (2018)

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Katso, teidän Jumalanne: Esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa

15. Ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.


Kirje kolossalaisille 1

Edellisessä artikkelissa katsoimme lyhyesti ensimmäistä osaa jakeesta 15, joka korostaa sitä tosiasiaa, että Jeesus on totinen kuva näkymättömästä Jumalasta. Tätä ajatusta ei voida yhdistää johonkin, joka on vain ihminen. Sillä ihmisinä me emme voi koskaan nousta siihen asemaan, että "tulisimme" Jumalaksi, vaikka tämä on juuri sitä mitä New Age -liike eri muodoissaan opettaa. Kaikki tällainen perustuu siihen valheeseen, jonka saatana julisti Eedenin puutarhassa kahdelle ensimmäiselle Jumalan luomakunnan ihmiselle. Se oli valhe silloin ja se on valhe edelleen.

Ihmisolennot eivät voi kohottaa itseään jumaluuden tasolle. Se on mahdottomuus. Myöskään Jumala ei nosta ihmistä tuolle tasolle. Hän yksin on Jumala. Kukaan ei voi kilpailla Hänen kanssaan, vaikka monet yrittävät.

Jos asia on näin, mitä lause "esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa" merkitsee? Sillä on itseasiassa useita eri merkityksiä. Tohtori Thomas Constablen mukaan "esikoinen" (kreik. prototokos) voi viitata joko ajalliseen vanhemmuuteen tai korkeampaan valta-asemaan (ts. ylimpään valtaan; vrt. jae 18; 2 Moos. 4:22; Ps. 89:28; Room 8:29; Hepr. 1:6; Ilm. 1:5). Se voi viitata myös molempiin näistä ominaisuuksista. Tässä tapauksessa vaikuttaisi juuri siltä. Kristus oli ennen "kaikkea luomakuntaa" ajallisesti, ja Hän on ennen "kaikkea luomakuntaa" valta-asemallisesti.

Ensisilmäykseltä saattaa vaikuttaa siltä, että Paavali puhuu Jeesuksen syntymisestä ihmiseksi tähän maailmaan. Itseasiassa Paavali menee paljon pidemmälle määritellessään Kristuksen asemaa maailmankaikkeudessa. Jeesuksella omassa asemassaan on valta yli kaikkien asioiden. Teksti ei väitä, että Jeesus olisi ensimmäinen, joka on "syntynyt". Se ei edes voisi olla totta, koska Hän ei ole ensimmäinen fyysisesti syntynyt, vaan tuli maailmaan vasta tuhansia vuosia itse Luomistyön jälkeen.

Jeesus on kaikkein ylimpänä. Hän on korkein. Hän on kaiken yläpuolella ja kaikessa. Hän oli olemassa ennen kuin Jumala edes aloitti Luomistyötään. Jeesus on "esikoinen" nimenomaan siinä mielessä, että Hän oli jo olemassa. Tämä on yksi niistä syistä, minkä vuoksi on erinomaisen tärkeää tutkiskella Raamatun alkuperäisiä kirjoituskieliä, milloin se vain on mahdollista, sillä se auttaa meitä ymmärtämään paremmin mistä kulloinkin todella on kyse.

Uskomus siihen, että Jeesus on "esikoinen" kaikessa Luomakunnassa, on harhaoppi, joka on ollut olemassa jo jonkin aikaa. Se on virhe. Sillä ei ole totuudellista pohjaa.

"Esikoisuus" ei tarkoita sitä, että Kristus olisi ollut ensimmäinen luotu olento, asia johon muinaiset areiolaiset uskoivat, ja jota modernit Jehovan todistajat opettavat. Tämä on selvää, koska jakeet 16-18 todistavat, että Kristus oli olemassa ennen kaikkea, ja on Luoja itse (Constable).

Jos tutkiskelisimme vain suomenkielistä tekstiä, voisimme päätyä tähän väärinkäsitykseen Jeesuksesta. Kuitenkin, alkuperäisten kreikankielen sanojen ja tekstiyhteyden perusteella voimme paremmin hahmottaa oikeaa tilannetta.

Tässäkin kohtaa tekstiyhteys antaa meille lopullisen vastauksen. Kun tarkastelemme Jumalan Sanaa, meidän tulee pitää mielessä, että Jumala kirjoitti sen kaiken. Vaikka Hän käytti siihen suurin piirtein neljääkymmentä ihmiskirjoittajaa (joilla kaikilla on oma näkykulmansa ja persoonansa) noin 1600:sta 2000:een vuoteen kestäneellä ajanjaksolla, on oikeanlaisen ymmärryksen kautta hyvin selvää, että Jumala kirjoitti Hänen tahtonsa mukaan,   siitö huolimatta, että Hän teki sen meidän ihmisten kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että myös muut Raamatun kohdat todistavat siitä totuudesta, että Jeesus oli olemassa ennen kaikkea ja oli itseasissa tuon kaiken Luoja (vrt. Joh 1:3; 3:16; Room. 8:29; Hepr. 1:6; 11:28; 12:23). Vain tekstiyhteyden kautta voimme varmistua asiasta.

Constable myös huomauttaa, että "sana 'ainosyntyinen' (kreik. monogenes), kuten käytettynä   jakeessa Joh. 3:16, tarkoittaa ainutlaatuista eli ainoaa laadussaan, ei 'ensin luotua' (kreik. protoktiskos). Pohjimmiltaan Jeesuksen nimike on siis 'ainosyntyinen', ja se viittaa Isä Jumalan suorittamaan nimitykseen".

Kun pohdimme Ensimmäisen kolossalaiskirjeen jaetta 15b, meidän tulisi ammentaa siitä kaivosta, joka ilmoittaa meille Jeesuksen olevan kaiken luodun Luoja. Tämä on termin "esikoinen" kiteytys. Jeesus Jumalan Poikana on vastuussa Luomakunnasta. Näemme kohta, että Jeesus ei vain luonut kaikkea, vaan että kaikki luotu pysyy voimassa Hänessä, ja ilman Häntä ei mitään olisi olemassa.

Tämän tosiasian tulisi synnyttää valtavaa kunnioitusta peljättävää Jumalaamme kohtaan. Ei pelkoa lähestyvästä tuomiosta tai tuhosta, vaan kunnioitusta Jumalan valtavaa voimaa kohtaan.

On hämmästyttävää, että nykypäivän kansakunnat ja niiden johtajat yhä jatkavat "raivoaan" Jumalaa vastaan. Ihmiset eivät kykene näkemään heidän kaksinaamaisuuttaan ja tekopyhyyttään. Toisaalta vaaditaan enemmän valvontaa väkivallantekojen ja terrorismin kitkemiseksi, toisaalta ollaan valmiita höllentämään aborttilakeja, joka mahdollistaa miljoonien syntymättömien vauvojen murhaamisen joka vuosi. Näiden kahden ajatusmaailman juopa on kauhistuttava monella tapaa, sillä se kertoo kyvyttömyydestä tai tahallisesta väärinymmärryksesta näiden kahden asian välillä.

Huolimatta ihmiskunnan alituisesta ja jatkuvasta kapinoinnista Kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan, Hänen suunnitelmansa tulee käymään toteen ja jatkaa edistymistään kunnes jokaikinen palanen ja osanen siitä on tullut täytetyksi. Ihmiskunnan vapaa tahto ei estä Jumalaa näyttämästä toteen Hänen tahtoaan eikä estä sitä kantamasta hedelmää.

Jeesus on "esikoinen" ennen kaikkea Luomakuntaa, sillä Hän oli olemassa ennen sitä. Hän ei vain luonut kaikkea, vaan Hän teki sen tiettyä tarkoitusta varten, jota emme tule täysin ymmärtämään ennen kuin siirrymme ajasta ikuisuuteen. Tämän totuuden tulisi saada meidät pysähtymään ja vakavasti pohtimaan sitä kuka Jumala todella on, sitä voimaa jota Hän käyttää ja niitä seuraamuksia, jotka aiheutuvat siitä, ettemme pysty täysin omaksumaan ja käsittämään sitä.

Jeesus on esikoinen ennen kaikkea Luomakuntaa. Se ei tarkoita, että Hän olisi jotenkin fyysisesti syntynyt tähän asemaan. Tuo asema on aina ollut Hänellä. Jos alamme kyseenalaistaa tätä totuutta, voimme miettiä mitä kaikkea se merkitsee meille maailmanlaajuisena yhteiskunta, ja varsinkin meille, jotka olemme osa Hänen Morsiantaan. Ensimmäisen kolossolaiskirjeen jakeen 15b ydinajatus on todistaa, että Jeesus on edellä kaikkea luotua, ja että Hän on sen kaiken yläpuolella. Ei ole mitään, joka ei olisi Hänen valtansa alla - pidämme tästä ajatuksesta tai emme.

"Sillä kirjoitettu on: 'Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa'." (Room 14:11, ks. myös Fil. 2:10-11)


Tohtori Fred DeRuvo / Study-Grow-Know Ministries (2018)

tiistai 27. helmikuuta 2018

Katso, teidän Jumalanne: Näkymättömän Jumalan kuva

15. Ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
16. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.
18. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.
19. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
20. ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.


Kirje kolossalaisille 1


Kirkko, jossa käymme on juuri aloittanut luentosarjan perustuen John Snyderin kirjaan "Katso, Jumalasi". Joka keskiviikkoilta katsomme yhdessä videon ja sen jälkeen pastorimme johdattaa meidät keskusteluun päivän aiheesta. Tähän mennessä illat ovat olleet varsin valaisevia, joten ajattelin tehdä oman pienen artikkelisarjani pohjautuen näihin luentoihin, käyttäen päätekstinä ensimmäistä kolossalaiskirjettä (Kol. 1), jakeita 15-20. Tarkastelen artikkeleissani tämän Raamatun kohdan yksittäisiä jakeita tai lauseita, tarkoituksenani auttaa lukijaa ymmärtämään Jeesuksen Jumalan Poikana.

Tässä kirjoituksessa keskityn vain jakeen 15 ensimmäiseen lauseeseen. Paavali kertoo meille, viitaten Jeesukseen, että "hän on näkymättömän Jumalan kuva". Pysähdy hetkeksi miettimään tämän lauseen merkitystä. Jeesus on näkymättömän Jumalan kuva. Termi "kuva" on varsin mielenkiintoinen. Heprealaiskirje 1:3 kuvailee meille saman asian toisilla sanoin:

"Ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva." (Hepr. 1:3)

Olemuksensa kuva. Jeesus on olemuksen kuva, täydellinen heijastuma, totisen Jumalan kuva. Siksi Jeesus saattoi sanoa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän" (Joh. 14:9). Ei siis mikään ihme, että uskonnolliset johtajat loukkaantuivat hänen sanoistaan niin paljon. Hän todella väitti olevansa yhdenvertainen Jumalan kanssa. Hän todella sanoi olevansa se, joka "Minä Olen".

Se mitä Paavali kertoo meille tässä kolossalaiskirjeen kohdassa, viittaa kaikki Jeesuksen jumaluuteen. Mitään ylevämpää ilmaisua ei Uudesta Testamentista löydy. Paavali haluaa, että tiedämme keneen meidän suhteemme on, ja hän tekee sen käyttämällä kieltä, joka ylitää meidän täyden ymmärryskykymme.

Meidän täytyy kuitenkin olla varovaisia tulkitessamme sanaa kuva. Sillä voi olla useampia eri merkityksiä ja usein kuvalla voidaan viitata kopioon, joka ei ole aivan täydellinen heijastuma alkuperäisestä. Jeesuksesta puhuttaessa asia ei kuitenkaan ole näin. Jesaja 9:5a kertoo meille tämän, viitaten Jeesukseen:

"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu." (Jes. 9:5a)

Ensimmäinen lause, "Sillä lapsi on meille syntynyt", korostaa sitä tosiasiaa, että Jeesus syntyi fyysisesti tähän maailma ja oli täysi ihminen. Toinen lause, "poika on meille annettu", kertoo, että Jeesus oli elossa ja olemassa jo ennen kuin Hän syntyi. Hänet annettiin ihmisille Jumalan lahjana. Mitä tarkoitusta varten? Että Hän toisi meille pelastuksen. Toisin sanoen, ensimmäinen lause kertoo Jeesuksen olleen täysi ihminen, toinen lause ilmoittaa Jeesuksen olleen olemassa jo ennen Hänen syntymistään ihmiseksi. Missä muodossa? Jumalana. Tämä on ainoa mahdollinen vastaus tähän kysymättömään kysymykseen jakeessa 5a.

Ajattelit niin tai et, kristittynä sinä olet suhteessa Jeesukseen, joka on sekä ihminen että Jumala. Millaisia ajatuksia tämän tulisi meissä herättää? Miten sen tulisi kuvastaa toiveitamme, tunteitamme ja tietämystämme kun ajattelemme Jeesusta?

Jeesus on Isän Jumalan täsmällinen kuva, josta voidaan päätellä, että Jeesus on yhtä kuin Jumala. Tohtori Thomas Constablen mukaan Paavalin tapa käyttää sanaa kuva "viittaa sen perimmäiseen tarkoitukseen ja olemukseen". Jeesus ilmaisee Jumalan perimmäisiä tarkoituksia, koska Hän on Jumala. Hän ei ole "mikä tahansa" jumala, Hän on Jumala, totinen Jumala.

Constable esittää myös, että "Kristuksen kutsuminen Jumalan kuvaksi tarkoittaa sitä, että Hän on Jumalan olennon ja luonnon täydellinen ilmentymä - että Hänessä näkymätön on tullut näkyväiseksi". Tiivistettynä: Jeesus on näkyvä, täydellinen ilmaisu näkymättömästä Jumalasta.

Kertooko tämä Hänen suuresta rakkaudestaan meitä kohtaan? Hän todella päätti tulla ihmiseksi, syntyä ihmisten keskuuteen, elää elämän, joka oli täysin synnitön ja sen kautta mahdollisti itse Itsensä antamisen meidän syntiemme sovitukseksi - sinun ja minun. Tämän Hän teki sen vuoksi, että Jumala on rakkaus, luulen että paljon suurempi kuin koskaan voimme ymmärtää. Mutta meidän on edes yritettävä alkaa ymmärtämään sitä nyt, kun elämme täällä.

Jumalan totuus alkaa siitä kuka Hän on. On asioita, joiden tarkastelemiseen meidän tulee kiinnittää huomiota oppiaksemme tuntemaan Jumalaa paremmin. Liian usein kuormitamme itseämme keskittymällä epäolennaisiin asioihin uskon ympärillä. Vaikka ne asiat olisivat meille hyväksi ja tärkeitä, niiden ei tulisi olla pääasia.

Meidän kristittyjen tulisi opetella pysähtymään. Keskittymään. Tutkiskelemaan. Pohtimaan kuka Jeesus todella on ja mitä Hän merkitsee meille.


Tohtori Fred DeRuvo / Study-Grow-Know Ministries (2018)

perjantai 2. helmikuuta 2018

Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua

"Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää." (Ps. 25:5)

Kun alamme matkamme uskossa, haparoivin askelin Herran jalanjäljissä, pyydämme Häntä johdattamaan meitä eteenpäin niin kuin pieni lapsi, joka turvautuu vanhempainsa käteen pysyäkseen pystyssä, ja kaipaamme aina vain lisää tukiopetusta Totuuden aakkosissa.

Tämän rukouksen kohteena on kokeellinen opetus. Daavid tiesi paljon, mutta silti hän tunsi olevansa oppimaton, ja halusi jatkaa Herran opetuksessa: neljä kertaa näiden kahden jakeen aikana hän hakee paikkaa Armon oppikouluun.

Myös hieman kokeneemman opettajan olisi hyvä välillä tarkistaa opetussuunnitelmansa, onko hän lähtenyt seuraamaan omia polkujaan, vaiko pysynyt perusopissa, ja etsiä hyväksi havaittua Herran Totuutta, ja anoa Pyhän Hengen suomaa ymmärtämystä sekä vastaanottavaista mieltä.

Sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala

Kolmiyhteinen Jumala on pelastuksemme Alkaja ja Täyttäjä, onhan Hän myös sinun pelastuksesi Jumala, joka tätä luet? Löydätkö Isän kutsumuksesta, Pojan sovituksesta ja Hengen herätyksestä kaiken tarvittavan toivon iankaikkiseen elämään? Tämän kautta saatat pyytää Herralta lisää Armonlahjoja; jos Herra kerran on vihkinyt sinut pelastukseen, Hän varmasti johdattaa sinua myös Hänen teittensä tuntemiseen.

Olemme onnekkaita siinä, että voimme lähestyä Herraamme sillä luottamuksella, jonka Daavid meille ilmaisee, se antaa meille voimaa rukoukseen ja lohdun koettelemusten keskellä.

Sinua minä odotan kaiken päivää

Kärsivällisyys on hyvä palvelija ja renki uskolle; voimme iloiten odottaa Herraa, kun olemme varmoja siitä, ettemme odota turhaan. On meidän velvollisuutemme ja etuoikeutemme odottaa Herraa luottavaisina palvellen, rukoillen ja Häntä etsien, jokaisena elämämme päivänä. Uskomme puhdistetaan koettelemuksissa, ja jos se seisoo vakaalla pohjalla, kestää se pitkänkin koettelemuksen horjumatta.

Emme väsy odottamaan Herraamme, jos pidämme mielessä, kuinka pitkään ja hartaasti Hän kerran odotti meitä.

C. H. Spurgeon: Aamuin, illoin (1885)

tiistai 23. tammikuuta 2018

Rukous Korkeimman Tahdon toteutumiselle

Oletko koskaan pohtinut mitä Jumala todella haluaa sinun tekevän elämässäsi? Mikä on se todellinen syy ja tarkoitus, jonka vuoksi Jumala lähetti sinut tähän maailmaan? Tässä voimallinen ja vaikuttava rukous, joka vastaa näihin kysymyksiin ja muuttaa sinun elämäsi ikuisesti:

"Kaikkivaltias Jumala, sinä loit minut ja tarkoituksellisesti asetit minut tähän aikaan historiassa. En halua yhdenkään päivän kuluvan ilman, että tavoittelisin tätä tarkoitusta ja kasvaisin siihen ymmärryksessä. Sinun tahtosi on tuoda se minun sydämeeni, enkä voisi mennä eteenpäin ilman sen täyttymystä minussa. Herra, puhu minulle. Puhu minun sydämelleni kuten vain sinä voit, tavalla, jolla tiedät minun kuulevan.
        
Ilmoita itsesi minulle, anna minulle viisautta ja ymmärrystä sinun tahdostasi, tarkoituksestasi ja suunnitelmastasi minun elämälleni. Pyydän apuasi, kykyä ja ilmestystäsi, jotta voin antaa itseni sinulle kokonaan. Pyydän vastausta, sen mukaan kuinka olet minut kutsunut ja voidellut. Anna minun tehdä sinun työtäsi. Päästä ja pelasta minut synniltä, tältä maailmalta ja vihollisen tekosilta. Niin, että sinun tahtosi ja tarkoituksesi tulisi täytetyksi minun elämässäni.

Herra, lähetä minut. Käytä minua. Aseta minut erilleen. Tee minusta astia, jota voit käyttää. Tee minusta osa sinun sotajoukkoasi. Voimaannuta ja voitele minua, että jaksaisin vastustaa pimeyttä näinä viimeisinä päivinä. Herra, antaudun sinun tahtoosi. Minä olen sinun ja sinä minun, Aamen."


Gary Rich
 

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Uudestisyntymisestä

"Teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä." (Joh. 3:7)

Uudestisyntyminen on aihe, jolle koko pelastuksen pohja on laskettu, ja meidän tulisi hyvin vakaasti tutkiskella, olemmeko me todella syntyneet uudestaan, sillä paljon on niitä, jotka haluavat uskoa olevansa, mutta eivät olekaan.

Siitä voidaan olla varmoja, ettei nimikristillisyys tuo kenellekään kristityn luontoa, ja että kristittyyn maahan syntyminen tai pelkkä lukeutuminen kristinuskoa tunnustavaksi ei vielä hyödytä mitään, ellei siihen voida lisätä jotakin enemmän - uudestisyntyminen on niin salaperäinen asia, ettei ihmiskieli pysty sitä kuvailemaan.

"Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." (Joh. 3:8)

Tästä huolimatta muutos on tunnistettavissa ja tunnettavissa: tunnistettavissa Pyhyyden teoksi ja tunnettavissa armollisen kokemuksen kautta yliluonnollisen suurenmoiseksi työksi. Tätä työtä ei voi ihminen tehdä itselleen: hänen sydämeensä valetaan uusi periaate, joka uudistaa sielun ja vaikuttaa hänen koko olemukseensa.

Se ei muuta hänen nimeään, vaan uudistaa ihmisen luonnon niin, että hän ei enää ole se joka hän oli ennen, vaan uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa. Ihminen voi pestä ja vaatettaa ruumiinsa, mutta on aivan eri asia tehdä siitä elävä: ihminen voi tehdä itselleen ensimmäisen, mutta vain yksin Jumala voi tehdä jälkimmäisen.

Jos siis todella olet uudestisyntynyt, sinun tunnustuksesi on kuuluva: "Oi Herra Jeesus, Iankaikkinen Isä, minun hengellinen vanhempani. Ellei Sinun Henkesi olisi puhaltanut minuun uutta, pyhää ja hengellistä elämää, olisin minä tähän päivään asti ollut kuollut rikkomuksissa ja synnissä. Minun taivaallinen elämäni on kokonaan kotoisin Sinusta ja Sinun vuoksesi se minulla on. Minun elämäni on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa. Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa."

Antakoon Herra meille varmistuksensa tässä elintärkeässä asiassa, sillä uudistisyntymätöntä ihmistä ei ole pelastettu eikä armahdettu. Hän on erossa Jumalasta ja siten vailla toivoa.

C. H. Spurgeon: Aamuin, illoin (1885)

tiistai 9. tammikuuta 2018

Kuule! Rakkaani tulee!

Katso, tuolla hän tulee hyppien vuorilla, kiitäen kukkuloilla. Rakkaani on gasellin kaltainen tai nuoren peuran. Katso, tuolla hän seisoo seinämme takana, katsellen ikkunasta sisään, kurkistellen ristikoista. Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule." (Laul.l. 2:8-10).

Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. (1. Kor. 15:51-52).

Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. (1. Tess. 4:16-17).

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee. (Tit. 2:11-14).

Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. (Ilm. 3:10).

Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva". Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja. (Ilm. 4:1-2).

Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".  (Ilm. 5:5)

Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään...

Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?" Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä." (Ilm. 7:9, 13-14).



Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. (Matt. 25:13).

torstai 4. tammikuuta 2018

Herran Siunaus

Neljäs Mooseksen Kirja 6:

24. Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua;
25. Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen;
26. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Aamen!