Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua

"Johdata minua totuutesi tiellä ja opeta minua, sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala. Sinua minä odotan kaiken päivää." (Ps. 25:5)

Kun alamme matkamme uskossa, haparoivin askelin Herran jalanjäljissä, pyydämme Häntä johdattamaan meitä eteenpäin niin kuin pieni lapsi, joka turvautuu vanhempainsa käteen pysyäkseen pystyssä, ja kaipaamme aina vain lisää tukiopetusta Totuuden aakkosissa.

Tämän rukouksen kohteena on kokeellinen opetus. Daavid tiesi paljon, mutta silti hän tunsi olevansa oppimaton, ja halusi jatkaa Herran opetuksessa: neljä kertaa näiden kahden jakeen aikana hän hakee paikkaa Armon oppikouluun.

Myös hieman kokeneemman opettajan olisi hyvä välillä tarkistaa opetussuunnitelmansa, onko hän lähtenyt seuraamaan omia polkujaan, vaiko pysynyt perusopissa, ja etsiä hyväksi havaittua Herran Totuutta, ja anoa Pyhän Hengen suomaa ymmärtämystä sekä vastaanottavaista mieltä.

Sillä sinä olet minun pelastukseni Jumala

Kolmiyhteinen Jumala on pelastuksemme Alkaja ja Täyttäjä, onhan Hän myös sinun pelastuksesi Jumala, joka tätä luet? Löydätkö Isän kutsumuksesta, Pojan sovituksesta ja Hengen herätyksestä kaiken tarvittavan toivon iankaikkiseen elämään? Tämän kautta saatat pyytää Herralta lisää Armonlahjoja; jos Herra kerran on vihkinyt sinut pelastukseen, Hän varmasti johdattaa sinua myös Hänen teittensä tuntemiseen.

Olemme onnekkaita siinä, että voimme lähestyä Herraamme sillä luottamuksella, jonka Daavid meille ilmaisee, se antaa meille voimaa rukoukseen ja lohdun koettelemusten keskellä.

Sinua minä odotan kaiken päivää

Kärsivällisyys on hyvä palvelija ja renki uskolle; voimme iloiten odottaa Herraa, kun olemme varmoja siitä, ettemme odota turhaan. On meidän velvollisuutemme ja etuoikeutemme odottaa Herraa luottavaisina palvellen, rukoillen ja Häntä etsien, jokaisena elämämme päivänä. Uskomme puhdistetaan koettelemuksissa, ja jos se seisoo vakaalla pohjalla, kestää se pitkänkin koettelemuksen horjumatta.

Emme väsy odottamaan Herraamme, jos pidämme mielessä, kuinka pitkään ja hartaasti Hän kerran odotti meitä.

C. H. Spurgeon: Aamuin, illoin (1885)