maanantai 28. tammikuuta 2019

Vertaus viikunapuusta

Evankeliumi Matteuksen mukaan 24
32. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
33. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.
35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

Uskon, että me elossa olevat olemme viikunapuun sukupolvi, joka tulee näkemään Jeesuksen ennustamien lopun ajan tapahtumien tapahtuvan, alkaen seurakunnan ylöstempauksesta. Tiedän, että monet rehelliset ja vilpittömät kristittyjen sukupolvet ovat ajatelleet näin, miksi tämä sukupolvi olisi siis erilainen, tässä muutamia syitä.

Merkit moraalisesta rappiosta, humanismin noususta ja oman itsensä palvomisesta


Toinen kirje Timoteukselle 3
1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
6. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
7. jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.

Jeesus sanoi, että ominaista ajalle juuri ennen Hänen tulemistaan, ovat väkivalta ja pahansuopuus, aivan kuten Nooan päivinä, ennen vedenpaisumusta.

Ensimmäinen Mooseksen kirja 6
11. Mutta maa turmeltui Jumalan edessä, ja maa tuli täyteen väkivaltaa.
12. Niin Jumala näki, että maa oli turmeltunut; sillä kaikki liha oli turmellut vaelluksensa maan päällä.
13. Silloin Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta lihasta, sillä maa on heidän tähtensä täynnä väkivaltaa; katso, minä hävitän heidät ynnä maan.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 24
37. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39. eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

Eksyttävät opetukset ja väärät opettajat


Väärät opetukset seurakunnassa ja ulkokullattu kristillisyys ovat myös merkkejä viimeisistä päivistä. Ivallista, että silloin kun kirkon pitäisi olla entistä voimakkaammin palava uskoa kohtaan, on se vetäytyneempi ja maallisempi kuin koskaan aikaisemmin. Raamattu sanoo näin:

Ensimmäinen kirje Timoteukselle 4
1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

Tässä on huomattavaa, että villitsevillä hengillä tai riivajilla on oppeja. Suuri osa ihmistä on kääntynyt kokonaan pois kristinuskosta ja täyttävät uskonnollisuuden tarpeensa eksyttävillä opetuksilla. Tämä pätee kuitenkin myös kristittyihin, sillä yksikin sokea paimen tai väärä opettaja pystyy harhauttamaan kokonaisen seurakunnan. Kuten Raamatussa sanotaan: ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”.

Toinen kirje Timoteukselle 4
3. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

Ei ole mitään pahempaa kuin seurakunnan paimen, joka rakastaa ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa. Huomattavaa on, ettei maailmassa ole “uskonnon” puutetta, vaan ihmiset eivät halua kuulla todellista evankeliumien sanomaa, vain ns. hyvän päivän uskonnollisuutta.

Myös Jeesus varoitti viimeisinä päivinä tulevasta uskonnollisesta petoksesta. Se on ensimmäinen asia, jonka Hän mainitsee opetuslasten kysyessä merkkejä Hänen paluustaan ja Jumalan Valtakunnan tulosta maan päälle.

3. Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

Pilkkaajat

Eräs paholaisen keino saada ihmisiä harhautetuksi viimeisinä päivinä, on kyseenalaistaa Kristuksen Toinen Tuleminen heidän elinaikanaan.

Toinen Pietarin kirje 3
3. Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4. ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."

Jeesus sanoi, että paha palvelija on se, joka kääntää ihmisten mielet pois Herran tulemisesta ja sanoo sen tapahtuvan vasta kaukaisessa tulevaisuudessa, aikana josta ei nyt tarvitse välittää.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 24
48. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',

Myös profeetta Aamos puhuu samasta asiasta:   

Aamos 6
1. Voi suruttomia Siionissa, huolettomia Samarian vuorella, kansoista
ensimmäisen ylimyksiä, joiden tykö Israelin heimo tulee!
2. Menkää Kalneen ja katsokaa, sieltä kulkekaa Suureen Hamatiin ja käykää filistealaisten Gatiin: ovatko ne paremmat kuin nämä valtakunnat, onko niiden alue suurempi kuin teidän alueenne?
3. Voi teitä, jotka lykkäätte kauas pahan päivän, mutta vedätte luoksenne väkivallan, valtaistuimelle istumaan;

Sotia ja sanomia sodista, ahdistus ihmisten keskuudessa sekä luonnonkatastrofit

Kansakunnat ja kansat ovat kerääntymässä sotaa varten. Viimeisten sadan vuoden aikana maapallolla on ollut kaksi suurta maailmansotaa ja nyt olemme kolmannen kynnyksellä.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 24
6. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua

Toiseksi viimeinen jae puhuu nälänhädästä ja maanjäristyksistä eri puolilla maapalloa, jotkut Raamatun käännökset myös kulkutautiepidemioista. Nämä ovat vaikeasti tulkittavia merkkejä, sillä kyseisiä ilmiöitä on ollut kaikkina aikoina. Jeesus antaa kuitenkin vihjeen niiden luonteesta: ne ovat kuin synnytyskipuja, jotka tihentyvät ja voimistuvat. Tämän ajan tapahtumat ovat siitä erikoisia, että ne todella tuntuvat kiihtyvän jotakin pistettä kohti.

Jumala käyttää luonnonilmiöitä viesteinään tai varoituksina, kuten vedenpaisumuksessa, Jeesuksen ristinkuolemassa tai luomiskertomuksessa, jossa Hän asettaa taivaan valot merkiksi osoittamaan eri aikoja ja ajan kulkua.

Evankeliumi Luukkaan mukaan 21
25. Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.
26. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.

Israelin kansa tärkeimpänä ajan merkkinä

Vuonna 1948 Israelin valtio syntyi kirjaimellisesti yhden päivän aikana. Tämä tapahtui melkein kaksi tuhatta vuotta kestäneen juutalaisen kansan hajaannuksen jälkeen, joka alkoi roomalaisten tuhottua juutalaisten temppelin Jerusalemissa vuonna 70 jKr. Israelin valtio on tärkeä ajan merkki, sillä Raamattu kertoo, että lopun aikoina Jumala kerää valitun kansansa takaisin yhteen, heille luvattuun maahan, ja että Jerusalem on oleva heidän kaupunkinsa.

Jesaja 11
12. Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä.

Jesaja 66
8. Kuka on sellaista kuullut, kuka senkaltaista nähnyt? Syntyykö maa yhden päivän kivulla, tahi synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa? Siionhan tunsi kipuja ja samalla jo synnytti lapsensa.

Israelin alue oli ennen vuotta 1948 lähinnä erämaata, juutalaiset saivat sen jälleen viljelykelpoiseksi kastelujärjestelmien avulla. Myös Raamattu kertoo tästä:

Jesaja 35
1. Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin
lilja.
2. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.

Hesekiel 36
33. Näin sanoo Herra, Herra: Sinä päivänä, jona minä teidät puhdistan kaikista pahoista teoistanne, minä asutan kaupungit, ja rauniot rakennetaan jälleen,
34. ja autiomaa viljellään, sen sijaan että se on ollut autiona jokaisen ohitsekulkijan silmäin edessä.
35. Silloin sanotaan: 'Tästä maasta, joka oli autiona, on tullut kuin Eedenin puutarha; ja raunioina olleet, autiot ja maahan revityt kaupungit ovat varustettuja ja asuttuja'.

Psalmit 102
17. kun Herra rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassansa,

Jerusalemin kaupunki on kaikkien Raamatun ennustusten keskipiste. On mielenkiintoista, että nykypäivänä lähes koko maailma on huolissaan tämän muinaisen kaupungin ympärillä vellovasta kiistasta. Raamattu on ennustanut, että viimeisinä päivinä kaikki kansakunnat ovat osallina “Suuren Kuninkaan Kaupungin” kohtalossa.

Sarkaja 12
2. Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
3. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.

Jumala on luvannut siunata niitä, jotka siunaavat Israelia ja kirota ne, jotka kiroavat sitä. Tällä hetkellä Israelin valtiota yritetään jakaa juutalaisten ja palestiinalaisten rauhansopimuksella. Maailma on todellakin ottanut Jerusalemin “väkikivekseen”, tällä saattaa olla kohtalokkaita seurauksia.

Jooel 3
1. Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan
ja Jerusalemin kohtalon,
2. minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani

Jeesus ennusti, että lopun aikoina Jerusalemissa todellakin asuisi juutalaisia, ja että maapallon kansakunnat kokoontuvat siellä ahdistuksen aikana.

Evankeliumi Luukkaan mukaan 21
24. ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.

Eräs merkki lopun ajoista, joka usein unohdetaan, on ihmiskunnan nopea teknologinen kehittyminen aikaisempiin sukupolviin verrattuna. Profeetta Daniel sai ennustuksen:

4. Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

Viimeisen sadan vuoden aikana ihmisen käyttämä tekniikka on kehittynyt lähes eksponentiaalisesti. Nykypäivänä voimme matkustaa nopeasti pitkänkin matkan päähän, jopa avaruuteen asti. Voimme olla yhteydessä toisella puolella maailmaa olevan henkilön kanssa ja lääketiede kehittyy harppauksin koko ajan. Useat Raamatun ennustukset, jotka ovat ennen olleet mahdottomia ymmärtää, ovat nykyisin ihmisten arkipäivää. Esimerkiksi Johanneksen ilmestyksen kahden todistajan kuolema, jota koko maailma tulee samanaikaisesti ihmettelemään, on ennen nykyistä reaaliaikaista uutisointia ollut arvoitus.

Myös Johanneksen ilmestyksen kuvaukset sodan aiheuttamista tuhoista ovat ennen ydinaseiden aikaa vaikuttaneet mahdottomilta. Suureen Ahdistukseen jäävät ihmiset joutuvat todistamaan sellaisia sotia ja joukkotuhoja, joita maailma ei ole ennen nähnyt. Jeesus sanoi Öljymäellä:  “ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi”.

Tärkein merkki viimeisistä päivistä on kuitenkin Israelin valtion syntyminen ja kansan hajaannuksen päättyminen. Viikunapuun katsotaan Raamatussa symboloivan juuri Israelia. Jeesuksen vertaus viikunapuusta, sen versomisesta ja tämän näkevästä sukupolvesta vastaa opetuslasten kysymykseen Hänen Toisesta Tulemisestaan ja lopun aikojen alkamisesta. Se sukupolvi, joka näkee viikunapuun versovan, näkee myös lopun aikojen alkavan.

Johanneksen ilmestys 6
12. Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,

Johanneksen ilmestys 7
9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
..
13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Lopun ajoilla tarkoitetaan viimeistä seitsemän vuoden ajanjaksoa eli Suurta Ahdistusta, jolloin antikristus hallitsee maailmaa. Jeesus kuitenkin pelastaa hänelle uskolliset ihmiset ainakin tämän ajan pahimmasta vaiheesta niin sanotussa seurakunnan ylösotossa. Tämän hetken tarkka ajankohta on salattu ja siihen asti maapallon ihmiset elävät normaalia elämäänsä, vaikkakin kasvavan ahdistuksen keskellä.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 24
27. Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
..
30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
..
36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
..
40. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Raamattu kehottaa kaikkia, myös jo uskossa olevia, turvautumaan Jeesukseen päivittäin ja tunnustamaan Hänelle syntinsä, jolloin on osallisena pelastuksesta Hänen Ristintyönsä kautta. Jokaisen ihmisen on kuitenkin tehtävä valinta tämän elämän aikana, täällä maan päällä. Älä siis epäröi vastata Herramme kutsuun, vielä kun aikaa on!

Evankeliumi Johanneksen mukaan 20
29. Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti